Pamis aloittaa energian myynnin taloyhtiöille

01.04.2021

Ajatus sai alkunsa siitä, kun Pamis-teamin keskuuteen tuli tieto kuntosalitoiminnan mahdollisesta loppumisesta myös Pirkanmaalla. Kokouskaudelle juuri hankitun kovan kunnon mahdollisesta heikentymisestä huolestuneena perustettiin työryhmä pohtimaan ongelmatilannetta ja sille ratkaisua. Aina asiakaslähtöisesti ajattelevan Pamiksen toiminnan kaikenlaista kehittymistä kehittävä kehitysjohtaja Esko Sivula sen lopulta keksi. ”Heureka, WinWin ja Firman piikkiin!”, kuultiin hänen huudahtavan kesken palaverin.

Pamis-talon Sarvijaakonkatu 5:n kellariin Puolustusvoimien vanhaan ohjuskammioon hankittiin kuntoiluvälineitä, kuten kuntopyörä, crosstrainer, soutulaite ja juoksumatto. Suosituimmiksi kuntoilulaitteiksi osoittautuivat ikävä kyllä kuitenkin johtotiimiläisten figuureista valmistetut nyrkkeilysäkit. Kuntoiluvuorot jaettiin siten, että salilla oleilee turvallisuussyistä vain yksi pamislainen kerrallaan ja aina armeijan entisestä varastosta löytyneisiin kaasunaamareihin suojautuneena. Toinen ehdoton sääntö on, että liike laitteissa pitää jatkua yötä päivää. Laitteista johdetaan jakelujohtoja pitkin virtaa Sähkölaitoksen varikolta hankittuun, käytöstä poistettuun muuntamoon. Rakennelma sijoitettiin pitkäntikunvedossa hävinneen Pamis-tiimiläisen luovuttamalle autopaikalle.

Muuntamosta on tänään 1.4.2021 alkaen aloitettu sähköenergian jakelu Pamiksen omille asiakkaille. Ihan oman porukan kesken myös sovittiin, että nyt myydään energiaa tosi halvalla. Ensimmäiset taloyhtiöt ovat saaneet Pamis-sähköä jo heti tästä aamusta alkaen ja säästyvillä summilla on varauduttu mm. tuleviin tontinvuokran korotuksiin.

Mikäli koronakevät jatkuu ja ravintolat pysyvät kiinni pidempäänkin, on Pamiksella suunnitteilla myös ruuan ulosmyyntipalvelu. Ruuanjakelu tulisi tapahtumaan kaupungin Nekalan varastolta vuokratusta ja Sarvijaakonkatu 5:n eteen rahdatusta lankarullakioskista, joka poistettiin rautatieaseman edestä vuonna 2017. Tuotteiksi on harkittu pientä purtavaa kuten iltakokouspalaa ja tilinpäätöksien ylijäämiä.