Pamis laajentaa Länsi-Eurooppaan
01.04.2022

Pamis on toiminut kiinteistöalan palvelutarjonnan moniottelijana Pirkanmaalla jo kohta 35 vuotta. On siis aika kurkistaa myös ydintoimialueen ulkopuolelle. Kysyntää on ollut laajalla rintamalla niin Länsi-Suomessa kuin muuallakin Länsimaissa. Sivukonttorin sijainnista päättäminen olikin lopulta helppoa yllättävien sattumusten jälkeen.
Tekninen osasto oli suorittamassa jo perinteeksi muodostunutta vuosittaista eskursiota Pariisiin, aiheena jälleen kiinteistöalan kaikenmoinen kehittäminen. Riemukaaren alla opastuskierroksella porukka tutustui yllättäen paikalliseen kiinteistömoguli Emmanuel Microniin, joka olikin erittäin kiinnostunut tunnetusta pirkanmaalaisesta osaamisesta. Eikä aikaakaan, kun osasto avasi jo tutkimussalkkunsa ja ryhtyi selvittämään Louvren kellarikerroksen kosteusongelmia ja pian sen jälkeen Notre Damen vaurioituneita kattorakenteita.
Kuuluisan tornin kiinteistömanageeraus varmisti jo sen, että tuttu Näsinneula-symbolimme korvattiin Eiffelillä ja sivukonttori pääkaupunkiin uskallettiin avata. Ja niin kuin Tampereellakin naapurikunnat, kaikki naapurimaat otetaan strategisesti haltuun vaiheittain, lukuun ottamatta Andorraa. Siellä on niin vähän asukkaita.
Tämän vuoksi olemmekin käynnistäneet laajan rekrytoinnin Länsi-Euroopan toimipisteemme täyttämiseksi. Kokemusta kaivataan vanhojen linnojen peruskorjauksien koordinoinnista. Myös ranskankielen taito ja erityinen kiintymys punaviinin lipittämiseen katsotaan valintaprosessissa eduksi. Jos kiinnostuksesi heräsi, ota pikaisesti yhteys paikallisjohtaja Moulin Rougeen. Mutta älkää nyt ihmeessä meille soittako.